Kotimaiset kivituotteet infrarakentamiseen ja piharakentajille

Tikkavuori | Ylöjärvi

Kivi on kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä takia rakentamisen peruselementti. Meiltä saat kotimaiset ja korkealuokkaiset kivituotteet haluamassasi mitoissa ja nopealla toimituksella kaikkialle Suomeen. 

Valmistamme katureunakiviä ja -laattoja sekä monia muita infrarakentamisessa tarvittavia kivituotteita. Talonrakentajia varten taas teemme esimerkiksi sokkelikiviä. Lisäksi tuotantoomme kuuluvat perinteiset käsin lohkomalla tehdyt ratkaisut, kuten kivitolpat, muurikivet ja muurisokkelit. Kaikki tuotteemme syntyvät asiakkaiden toivomien mittojen mukaan. 


Käytämme materiaalina pääasiassa Kurun graniittia, ekologisesti louhinnan sivukiveä hyödyntäen. Kauttamme on kuitenkin mahdollista saada kaikista muistakin kivilaaduista valmistettuja tuotteita. Toteutuksissamme on aina etusijalla moitteeton ulkoasu ja kestävyys, joiden takeena toimii yli 30 vuoden kokemuksemme kivialalta. 



Palvelemme julkista sektoria, rakennusliikkeitä ja yksityisasiakkaita valtakunnallisesti. Pystymme vastaamaan kaikenkokoisista tilauksista, ja oman kuljetusliikkeemme ansoista toimitukset onnistuvat kiireelliselläkin aikataululla. Kerromme mielellämme lisää tuotteistamme ja autamme sinua löytämään omaan urakkaasi sopivimmat kiviratkaisut. 

PYYDÄ TARJOUS

Pikakatsaus kivivalikoimaamme

Katureuna­kivet

Katulaatat

Pihalaatat

Reunuskivet

Sokkelikivet

Kivitolpat

Muurikivet

Muurisokke­lit

KYSY LISÄÄ
Share by: